Silakka-blogi

KIRJAN KUSTANTAMINEN, OSA 2: KANNEN SUUNNITTELU

Käännösdekkarin kustantamiseen liittyvistä etapeista ensikertalaisen näkövinkkelistä.

——

Suurin piirtein samalla hetkellä, kun oikeudet olivat varmistuneet, ryhdyin miettimään millainen kansi kirjalle tulisi. Aika hölmöä ottaen huomioon, että aikaa kannen tekemiseen oli siinä vaiheessa noin vuosi! Mutta tuntui hauskimmalta hommalta.

Projekti KANSI alkoi katsomalla kansia. Siis ”analysoimalla” (= fiilistelemällä) kirjakaupan hyllyltä löytyviä isojen kustantajien dekkareita. Isojen, koska he ovat varmasti vuosien varrella tajunneet parhaiten mikä toimii.

Akateemis-visiitit paljastivat muutaman trendin. Kollaasikansi oli pop. Siis kansi, jossa on muutamia kirjan juoneen liittyviä kuvaelementtejä. Mainio ja myyvä ratkaisu kertomaan kevyesti kirjan tarinaa. Tikkukirjaimia näkyi useammassa kannessa, samoin kannen toonaamista yhdellä värillä.

Ahkeran kansien tuijottelun myötä syntyi kolmen kohdan toivelista oman kirjan, fiksu japanilainen mysteeri, kannelle.

• Siinä pitää olla ihminen
• Siinä pitää olla katu, talo, jossa näkyy ikkunoita ja joku viite Japaniin
• Typografia on tärkeää

Aika usein dekkarin kannessa on ihminen, tai ainakin pala ihmistä, jossain muodossa enkä ihmettele. Ihminen nyt vaan tekee kannesta mielenkiintoisemman ja helposti lähestyttävämmän.

Kirjan nimi oli jo tiedossa, Uskollinen naapuri, ja vaikka kansi ei kirjan tarinaa kerrokaan, jonkinlainen yhteys tarvitaan. Talo ja valaistut ikkunat tuntuivat loogiselta, naapurista kun puhutaan. Kirjan alkuperä erottaa sen muista, joten Japani on hyvä näkyä heti kannessa.

Typografia taas on se osa, jossa helpoiten antaa etumatkaa isommille. Tylsät ja tasapaksut fonttivalinnat eivät saa potentiaalista lukijaa tarttumaan kaupassa kirjaan.

Tavoite ei ollut tehdä kaikkien aikojen hienointa kantta. Tai keksiä jotain ihan uutta ja ihmeellistä. Tavoite oli olla yhtä hyvä kuin muutkin.

Kun alustavat ajatukset oli selvitetty, piti löytää suunnittelija. Joku, joka taittaisi kannen ja koko suojalehden. Oikea henkilö, Tony, löytyi aiempien työkuvioiden kautta.

Tony aloitti tutkailemalla millaisia (edullisia) kuvia kuvapankeista löytyy. Alla ensimmäisiä Shutterstock-kuvapankista kaivettuja.

Lupaavimmista kuvapankkikuvista tehtiin heti myös kansihahmotelmia. Tässä vaiheessa oli kollaasifiilis ja kuvaan tyrkättiin kirjan juoneen kuuluva kuvapankista löydetty polkupyörä. Ja verta! Tähän malliin (sama kuva, jälkimmäisessä tomclancy-meininkiä fontissa).

 

Ihan lupaava startti! Paljon niitä juttuja mitä haettiin.

Tehtailtiin myös versio, jossa pyörä oli pääosassa. Ja versio, jossa ei ollut pyörää lainkaan.

 

Ei toiminut kumpikaan. Edellisestä hävisi jännityselementti. Katu ja ikkunat viittaavat kauhuun, eivät fiksuun mysteeriin.

Tähän väliin lienee hyvä todeta, että Tony on erittäin tuottelias ja nopea. Häneltä tuli hyvinkin monenlaisia ehdotuksia. Osa pyytämättä ja yllättäen.

 

Ensimmäinen on mainio leffajuliste, sopisi ehkä 70-luvulla tehtyyn poliittiseen thrilleriin. Jälkimmäinen vaatisi lisäideoita ja -elementtejä toimiakseen.

 

Pidin vasemmanpuoleisen ehdotuksen tirkistelymäisyydestä mutta löytynyt kuva ei ollut ihan napakymppi (siinähän näkyy TIIKERI!). Jälkimmäiseen inspiraationa toimi 64-dekkarin jenkkiversion todella hieno kansi. Emme kuitenkaan halunneet lähteä kopioimaan, joten ideaa ei viety pidemmälle.

Vaikka maailma on kuvapankkikuvia pullollaan – hakusanoilla ”Tokyo street night” löytyy Shutterstockista yli 40 000 kuvaa – ei sitä täydellistä, tai edes riittävän hyvää, tuntunut löytynyt. Aina joku mätti.

Kirjan kääntäjä Raisa Porrasmaa oli jo aiemmin vinkannut Tokiossa asuvasta suomalaiskuvaajasta, Petri Artturi Asikaisesta. Kuvapankkikuviin kyllästyneenä lähetin Petrille pari Tonyn mallaamaa ehdotusta, kujakannen pyörän kera sekä tirkistelykannen, ja kysyin, josko hän pystyisi nappaamaan jotain samansorttista.

Petri vastasi nopeasti ja totesi, että eiköhän tuo onnistu. Kirjoitti myös, että kujakansi oli hänen mielestään toimivampi. Vaihdoimme muutaman mailin aiheesta ja sovittiin, että Petri etsii sopivia lokaatioita ja napsii mallikuvia.

Kaksi päivää myöhemmin mailiin kilahti nippu ihan vain kirjaan varten napattuja kuvia Tokiosta. Olin tosi innoissani.

 

 

 

Kuvat vaikuttivat erittäin lupaavilta! Paaaaljon paremmilta kuin kuvapankkikuvat.

Tykästyin erityisesti kolmeen ensimmäiseen. Ensimmäisessä viehätti tuo umpikuja ja takana möllöttävä talokolossi. Toisessa oli tyylikäs asetelma, erityisesti vinosti kuvan poikki kulkeva tie. Kolmannessa synkähkö etuala ja perällä loistavat kaupan tai ravintolan valot toimivat hyvin yhteen.

Kuvat piti kuitenkin nähdä osana kantta, jotta osaisi sanoa tarkemmin, Niinpä Tony teki pikaiset versiot noista lupaavimmista. Samalla jatkettiin erilaisten kirjasintyyppien testailua.

Eka reaktio oli, että NÄMÄHÄN TOIMII! Näyttää ihan kirjan kannelta! Ja, että ei tässä mitään polkupyörää tai halpoja veriroiskeita tarvita. Ovat vaan tiellä.

Fontin osalta tuntui, että vähemmän on enemmän. Kirjan nimen ei tarvitse peittää puolta kannesta, ja koska kirjailijasta harva on kuullut, ei hänenkään nimeä kannata kovin isolla pistää.

Kuvat olivat kuitenkin vasta pikaisesti otettuja testikuvia. Piti vielä ottaa se lopullinen kuva, mutta mistä näistä? Asia jätettiin Petrin päätettäväksi, hän lupasi lähteä kuvauskeikalle heti kun säätiedote lupaisi kirkasta ja sateetonta iltaa.

Muutaman päivän odottelun jälkeen Petri pääsi kuvaamaan. Hän kuvasi loppujen lopuksi samalla reissulla kaksi lokaatiota ja molemmista usean version. Nyt kuvissa oli ensimmäistä kertaa mukana myös se yksi ihminen, joka niihin oli speksattu. Nainen, koska se sopii kirjan juoneen paremmin.

Molemmat toimivat. Talokolossi-versio oli näyttävämpi ja dramaattisempi. Siitä kuitenkin uupui se yksi tärkeä asia – viittaus Japaniin. Pienen pohdinnan jälkeen todettiinkin, että mennään tuolla toisella, siinä on kaikki mitä haluttiin: ihminen, katu, talo ja ikkunoita sekä selkeät viittaukset Japaniin. Kansikuva valittu!

Petri oli ottanut kuusi erilaisia kuvaa valitusta lokaatiosta (yllä niistä kaksi). Vielä piti päättää mikä niistä valitaan. Itse olin sitä mieltä, että nainen on sopivassa kohdassa tuossa ensimmäisessä kuvassa mutta epäterävyys liikkeessä vähän häiritsee. Petri kuitenkin ylipuhui minut ja sanoi, että liikkeen vaikutelma sopii kanteen oikein hyvin. Selvä, kaupat tuli ja vihdoin kuva oli päätetty!

Mutta ei tämä vielä tässä ollut. Kuva piti vielä käsitellä ja lisäksi piti tietysti taittaa koko kansi kokoon.

Kuvan käsittelyn voi tehdä monella tapaa, joten edelleen sai tehdä päätöksiä ja miettiä mikä toimisi parhaiten. Käsittely kattaa kuvan visuaalisen muokkaamisen sekä kuvan ”sisällön” muokkaamiseen. Ikkunoiden pimentämisen, katulamppujen sammuttamisen, mitä nyt ikinä tarvitaankin.

 

 

Sama kuva mutta aika erilaisilta näyttävät. Pari sisältömuutostakin tuosta voi bongata.

Pidin eniten kahdesta alimmasta. Kuvista löytyi useita sävyjä, eivätkä myöskään olleet liian synkkiä. Purppurataivainen viehätti ihan vähän enemmän ja se valittiin.

Typografian osalta oltiin jo päätetty, että ei mennä jenkkimeiningillä. Tony halusi kuitenkin vielä vähän testailla. Samalla kanteen lisättiin kaikki lopulliset sisällöt – oikea teksti räiskäleeseen sekä oikea versio Punaisen Silakan logosta.

Helppo päätös. Ensimmäinen, tylsempi ja luettavampi, on paljon parempi.

Huh huh – kansi, DONE! Kuva, muokkaus, sisällöt, typografia. Kaikki kunnossa. Aika monen mutkan kautta mutta sellaista se kai on ensimmäisellä kerralla.

Projektista on nyt useampi kuukausi, ja vaikka olen tuijotellut kantta päivittäin niin edelleen tuntuu, että hyvin onnistuttiin. Myös palaute on ollut mainiota.

Mitä mieltä sinä olet? Olisi hauska kuulla mielipiteesi. Voit naputella sen alle. Vastaan mielelläni kysymyksiin jos joku asia jäi selostamatta tai tuli selitettyä epäselvästi.

——

Nolo loppukaneetti: Kansikuvaksi valittiin siis se purppurataivainen. Valinnan ja kannen painokuntoon saaton välillä kuitenkin kesti tovi, muutama kuukausi, ja kun viimeisiä säätöjä painoa varten tehtiin, kuvaksi päätyi (en edelleenkään ymmärrä kuinka näin kävi) se hieman tummempi. 🙂 Katso vaikka. No, erinomaiselta näyttää tämäkin.