KIRJAN KUSTANTAMINEN, OSA 3: KUSTANNUSTOIMITTAMINEN
Käännösdekkarin kustantamiseen liittyvistä etapeista ensikertalaisen näkövinkkelistä.
——
Tarviiko käännöskirjalla olla kustannustoimittaja? Yksi mysteereistä, joita piti pohtia projektin alkumetreillä. Kysyin asiaa Raisalta, Uskollisen naapurin kääntäjältä, ja sen jälkeen asia oli päätetty. Ilman muuta kannattaa ottaa kustannustoimittaja mukaan.
Kustannustoimittaja tekee kirjasta paremman. Hän työskentelee kääntäjän rinnalla ja apuna. Kustannustoimittaja löytää ja auttaa korjaamaan ne outoudet, joille kääntäjä on tullut sokeaksi.
Uskollisen naapurin kustannustoimittajana toimi Aura Nurmi. Aura on jo aiemmin tehnyt töitä yhdessä Raisan kanssa ja Raisan vinkistä hän projektiin päätyi. Ja hyvä, että päätyi, Auran panos kirjaan oli korvaamaton.
Alla Aura kertoo työstään ja erityisesti siitä mitä hän teki Uskollisen naapuriin.
Kerro vähän taustastasi. Opiskelut, työhistoria, perusjutut…
”Opiskelin englannin kääntämistä ja tulkkaamista Turussa silloin kun aine oli olemassa vielä omana pääaineenaan. Kävin vaihdossa Japanissa ja tein sivuaineen Itä-Aasian tutkimuksen puolelle.Opiskeluaikoina kääntämisen puolella oli vähän sellainen tuhkan ripottelun meininki – että konekäännökset tulee ja vie kaikki työt. Siinä vaiheessa keksin, että kustantamoissa varmaan tehdään kiinnostavia asioita ja päädyin harjoittelun kautta hetkeksi töihin Atena Kustannukseen Jyväskylään. Olin siellä kahteen otteeseen, yhteensä hieman yli vuoden, ja sen jälkeen olen ollut freelancerina. Takana on nyt neljä vuotta päätoimista kääntämistä ja kustannustoimittamista.”
Millainen työ Uskollisen naapurin kustannustoimittaminen oli? Kuinka homma eteni?
”Ihan ensin tutustuin kirjaan ja googlailin vähän, mitä siitä ja kirjailijasta on kirjoitettu. Sitten kun sain Raisalta käännetyn käsiksen lähdin käymään sitä läpi.
Kustannustoimittaminen on pohjimmiltaan koelukijana toimimista. Suomentaja on työkieltensä ja -kulttuureidensa ammattilainen, mutta omalle tekstille tapaa sokeutua: toimittaja on koelukija, joka auttaa viilaamaan tekstistä mahdollisimman hyvän. Kun käyn käännöstä läpi, teen siihen kommentteja ja korjausehdotuksia. Osa korjauksista on teknisiä, kuten lyöntivirheiden korjaamista ja pilkkujen siirtelyä. Loput kommentit ja muutosehdotukset liittyvät sitten enemmän tyyliin: kuulostavatko ilmaisut luontevilta, käykö kaikki järkeen, ovatko sanavalinnat tarkoituksenmukaisia ja nasevia… Jos joku kohta ei toimi, yritän ehdottaa jotakin konkreettista tilalle. Erityisen onnistuneilta tuntuviin kohtiin laitan myös usein jonkin kommentin, vaikka edes hymiön.
Luin siis käsiksen läpi, tein siihen omat merkintäni ja ehdotukseni ja lähetin sen takaisin Raisalle. Hän kävi huomioni läpi ja palautti käsiksen taas mulle. Näitä kierroksia on eri projekteissa eri määrä, mutta joka kierroksella kommenttien määrä joka tapauksessa vähenee. Jos ollaan jostain asiasta eri mieltä, niin niistä väännetään hiukan kättä ja vertaillaan perusteluja. Suomentajalla on lähtökohtaisesti näissä neuvotteluissa etulyöntiasema, koska käännös on hänen luovan työnsä tulos, josta hän vastaa nimellään.”
Et lue kirjaa läpi ennen kuin aloitat työstämään sitä?
”En yleensä. En siis esimerkiksi Uskollisen naapurin osalta tiennyt miten se päättyy, kun aloin käydä sitä läpi. Tykkään, kun kirja avautuu minulle samalla tavalla kuin se avautuu kirjan lukijallekin.”
Anna joku konkreettinen esimerkki siitä millaisiin asioihin puutuit?
”Raisa kysyi suoraan mielipidettä ainakin siitä, millä ammattinimikkeellä olisi paras viitata kirjassa esiintyviin baariemäntiin, sellaista ammattia kun ei ole Suomessa. Sitä pähkäiltiin sitten yhdessä, ja Raisa joutui selittämään mulle juurta jaksain, että mitä näiden baariemäntien työnkuvaan siis tarkalleen ottaen kuuluu. Mietittiin myös, onko konbinia havainnollisempaa luonnehtia pikamarketiksi vai minimarketiksi ja onko tynnyrille vähimmäiskokoa (eli voiko 18 litran astia olla tynnyri). Hymynaaman merkkasin muun muassa Raisan muotoiluun ’varovaisuus on nyt valttia’. Napakka, luonteva ja idiomaattinen ilmaus!”
Erosiko Uskollinen naapuri mitenkään muista kirjoista, joita olet tehnyt?
”Oli jännää, kun alkuperäinen teos oli japaniksi. Olen aiemmin kustannustoimittanut lähinnä kirjoja, joiden alkukieltä ymmärrän hyvin tai ainakin vähän. Osaan japanin alkeita mutta en lähellekään niin hyvin, että voisin puntaroida Raisan versiota ja alkuperäistä versiota järkevästi keskenään. Sitä vähän jännäilin etukäteen: pystynkö tekemään mielekkäitä ja hyödyllisiä muutosehdotuksia, kun en voi tarpeen tullen tutkia itse lähdetekstiä.”
Oliko kirjassa kohtia, joita joutui pähkäilemään tavallista enemmän?
”Ei mulle tuu heti mitään mieleen… No, se mietitytti, että päähenkilö puhui niin kohteliaasti sille kosijalleen. Raisa oli kuitenkin tehnyt tosta jo etukäteen päätöksen ja kun sain käsikirjoituksen Raisa sanoi heti, että ’Tämä menee nyt näin, ja mulla on sille tämmöiset perustelut…’. Ja kyllähän tohon sitten tottui ja lopputulos on hyvä sellaisena kun se on.
Ja oli siinä muitakin japanilaiseen kulttuuriin liittyviä asioita, joita piti miettiä. Esimerkiksi se, että päähenkilön alibina toimi karaokessa käynti. Useimmille suomalaislukijoillehan karaoke on sitä, että ollaan baarissa ventovieraiden keskellä ja rallatetaan mikrofoniin – Japanissa se on kuitenkin ihan eri asia, kun tapana on vuokrata yksityinen huone vain oman porukan käyttöön. Kun äiti ja tytär sanoivat siis poliisille olleensa laulamassa karaokea, se on suomalaisen näkökulmasta aika uskottava alibi. Japanilaisesta vinkkelistä alibi ei ole yhtä vakuuttava, koska tilanne ei ole niin julkinen kuin miksi suomalaiset sen mieltävät. Tällaisissa tilanteissa pitää keksiä joku mahdollisimman vähäeleinen keino pitää suomalainen lukija kärryillä.”
Minkä kokoinen työ tämä oli? Teitkö jotain muita töitä samaan aikaan?
”Pitäisi arkistoida tuntikirjanpito paremmin… Mulla ei taida enää olla tuntilistaa tästä tallella. Mutta sain ensimmäisen version tammikuun alussa ja viimeiset kommentit taisin lähettää ehkä helmikuun puolivälissä.
Tein muistaakseni samaan aikaan paria muutakin projektia. Taisin oikolukea yhtä omaa käännöstäni taittotiedostoista ja tehdä yhtä oikolukuhommaa toiselle kustantamolle. Toimitusprojekteissahan tulee aina tyhjiä kohtia silloin, kun käsikirjoitus on suomentajalla viilattavana. Jos ei ole montaa projektia käynnissä, tulee helposti parin viikon palkaton vapaa.”
Loppuun vielä, mitä kustannustoimittajalta vaaditaan?
”Kustannustoimittaminen on vähän erilaista riippuen siitä, onko kyse käännöskirjasta vai ei. Mutta noin yleisesti vaaditaan hyvää kielitajua ja kielenhuollollista kompetenssia, pitää osata pilkkujen paikat ja Kielitoimiston suositukset. Lisäksi pitää olla tyylisilmää, vähän hujua, että mikä on teknisesti oikein mutta kuulostaa väärältä.
Sitten tarvii tietysti viestintätaitoja ja ihmistaitoja. Pitää muistaa, että siinä sorkkii jonkun toisen hartaudella pähkäilemää ja viilailemaa tekstiä. Projektin- ja ajanhallintataidot ovat myös kullanarvoisia, kun työstettävänä on isoja kokonaisuuksia.
Mulla oli Atenalla työkaverilla tietokoneessa tarralappu, jossa luki: ”Miltä näyttää kuivattu perna?” Lappu ei muistaakseni liittynyt kylläkään suomennokseen, vaan alun perinkin suomeksi kirjoitettuun kirjaan. Kirjailija oli ilmeisesti kirjoittanut, että joku asia näyttää kuivatulta pernalta, ja mun kollega oli jäänyt miettimään mitä se tarkoittaa. Hän ajatteli selvittää asian. Toi kiteyttää mun mielestä hyvin mitä kustannustoimittaminen on: pitääkö sanavalinnat kutinsa?”
Pitäisikö kustannustoimittajan nimi muuten näkyä kirjassa?
”Jaa-a… Vaikea kysymys. Toimittaja voi vaikuttaa kirjaan todella paljon tai todella vähän. Edellä on käsitelty toimittamista lähinnä käännöskirjojen kannalta, jolloin lähtökohta on vieraskielinen teos, tässä tapauksessa romaani. Silloin ei voi ehdottaa, että poistetaan joku hahmoista tai muutetaan juonta. Se on kuitenkin mahdollista silloin, jos toimittaja työstää romaanikässäriä suomalaisen kirjailijan kanssa. Kotimaisissa tietokirjoissa toimittajalla voi olla paljonkin vaikutusta esimerkiksi siihen, miten tietomassa jäsennellään mielekkääksi ja helposti avautuvaksi kokonaisuudeksi, tehdäänkö joistain aiheista tietolaatikoita tekstin kylkeen, tarvitaanko jostakin asiasta ehdottomasti kuva…
Silloin kun tuntuu, että olen löytänyt hyviä ratkaisuja ja auttanut tekijää saamaan käsiksen täyden potentiaalin esiin, silloin se nimikin tuntuisi ansaitulta. Mutta toisinaan eteen sattuu todella valmiita kokonaisuuksia ja oma panos jää pienehköksi – sellaisissa tilanteissa oman nimen lisääminen tuntuisi vähän turhalta.”